Kuinka voi selvitä tunteesta, joka on niin kokonaisvaltainen, että se pahimmillaan syö ihmisen sisältä? Mina Laamon Surunkesyttäjät on episodimainen dokumenttielokuva ihmisistä, jotka ovat päättäneet kohdata surun väistämättä tai pakenematta. Se kertoo niin rakkaansa menettäneistä, ulkopuolelle jääneistä kuin oman rajallisuutensa kohtaamaan joutuneistakin. Elokuva kysyy: voiko surusta päästä yli? Filmille kuvattu dokumentti on murrettujen sävyjen ja mustavalkoisten otosten muodostama unenomainen kudelma, joka johdattaa katsojansa lempeästi läpi vaikean aiheen. Elokuvan ihmisten ja heidän kertomustensa kautta piirtyvä tarina on matka surun eri vaiheista kasvamiseen ja surusta vapautumiseen. Dokumentin ote teemaansa on inhimillinen ja kaunis. Se suhtautuu pelättyyn tunteeseen kuin ystävään. Se myös korostaa, ettei ole yhtä oikeaa tapaa surra, vaan tapoja on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Suru muuttaa ihmistä, mutta se ei ole asia, jonka tulisi määrittää kokijaansa. Surunkesyttäjien sanoma on vahva: suru koskettaa jokaista tavalla tai toisella elämän varrella. Sitä ei silti tarvitse pelätä tai paeta. Vain uskaltautumalla tuntemaan surua voi sen kanssa oppia elämään ja kasvaa vahvemmaksi. Loppujen lopuksi tarvitsemme surua, jotta osaisimme arvostaa asioita, jotka ovat meille elämässä tärkeitä.