Tarina autonäyttelyissä esiintyvän show-tanssija Alexian (ensi kertaa pitkässä elokuvassa esiintyvä luonnonvoima Agatha Rousselle) syöksykierteestä ja uudesta elämästä varastetun identiteetin turvin vie mennessään hypnoottisella tavalla. Se on välillä kuvitettu yllättävillä väkivallan purskahduksilla, hetkittäin se lähenee outoa scifi-fantasiaa, kunnes taas toviksi rahoittuu tutkielmaksi rikkinäisten keskushenkilöidensä suhteesta. Juoneen syvälle uitettu tapa tarkastella sukupuolirooleja ja seksuaalisuutta on monitasoisuudessaan poikkeuksellisen vahvasti kiinni tässä ajassa. Titanea voi luonnehtia kauhuelokuvan tehokeinoilla hetkittäin leikitteleväksi trilleriksi, mutta yksinkertaistus tuntuu banaalilta. Se on paitsi genre-elokuva, myös väkevästi gender-elokuva, jossa hyvin harva asia on sitä, miltä se pinnalta näyttää. Kansainvälisten kriitikoiden vertaukset David Cronenbergiin, osin myös Takashi Miikeen ja Nicolas Winding Refiin on helppo ymmärtää. Titanen maailma on kuitenkin jatkuvalla syötöllä yllätyksiä tarjoileva, ylitsevuotavan runsas ja kutkuttavasti vaarallinen niin omaehtoisesti, että visio on yksin Ducournaun. Julia Ducournaun Titane vei Cannesin Kultaisen palmun Juho Kuosmasen Hytti nro 6:n nenän edestä heinäkuussa 2021.