Tadeusz Borowskin kuvaukset keskitysleireistä perustuvat hänen kokemuksiinsa Auschwitzin ja Dachaun leireistä selviytyjänä. Karulla ja brutaalilla proosalla hän kuvaa maailmaa, jossa selviytymisvaisto on myötätunnon edellä, jossa vangit syövät, työskentelevät ja nukkuvat vain muutaman metrin päässä paikasta, jossa muita murhataan; jossa ihmisten välinen ero supistuu ylimääräiseen kulholliseen keittoa, ylimääräiseen peittoon tai paksupohjaisten kenkien ylellisyyteen; ja jossa normaalin ja epänormaalin välinen raja hämärtyy. Puolassa toisen maailmansodan jälkeen julkaistut kuvaukset muodostavat maailmankirjallisuuden mestariteoksen.