Tämän vuosisadan alussa futuristi- ja dada-taiteilijat kehittivät nerokkaan innovatiivisia tapoja käyttää typografiaa, mikä hämärsi visuaalisen taiteen ja kirjallisuuden välisiä rajoja. Tässä tekstissä Johanna Drucker osoittaa, kuinka myöhempi taidekritiikki on vääristänyt ymmärrystämme tällaisista teoksista.