Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat edeltäjineen olivat kauan johtavat suomenkieliset sanomalehdet, joiden keskeinen ”satavuotinen lehtisota” päättyi 1991 Suomettaren perillisen lopettamiseen. Uusi Suomi elpyi tosin 2007 verkkolehtenä.Satavuotinen lehtisota kuvaa kilpailua ensi sijassa US:n näkökulmasta, mutta vertaillen ratkaisuja jatkuvasti HS:n toimiin. Kehitystä rinnastetaan myös muihin Pohjoismaihin - ennen muuta vastaavaan kilpailuun Tukholmassa Dagens Nyheterin ja Svenska Dagbladetin kesken. Teos kertoo mm. valtapeleistä US:ssa. Lähes kaikki sen päätoimittajat erotettiin dramaattisesti, samoin useimmat toimitusjohtajat. Lehden kulttuuriosastossa kuohui etenkin 1960-luvulla. Politiikka keikutti lehteä vähän päästä - milloin Kansallisen Kokoomuksen oikealta, milloin vasemmalta laidalta. 1970-luvulla jopa monet mainostajat karttoivat ”toisinajattelijaksi” leimaantunutta lehteä poliittisista syistä. US:n pelasti sitten radikalismista pelästynyt elinkeinoelämä vielä 15 vuodeksi.Esiin nousee kiintoisia henkilöhahmoja, kuten radikaaleille ärhennellyt V.A. Koskenniemi, modernin kulttuurijournalismin avaaja Annamari Sarajas, Suomen ensimmäinen ei-kommunistinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Aarne Tanninen tai värikästyylinen liikemies Heikki Tavela.Yrjö Klipin taittamassa teoksessa on runsas kuvitus sekä liitteinä kattavasti tilastoja ja graafeja.Jyrki Vesikansa (s. 1941) on työskennellyt mm. Uuden Suomen päätoimittajana ja julkaissut monia historiateoksia. Hän on saanut muun muassa Valtion lehdistöpalkinnon.