Bahir on yksi vanhimmista ja vaikutusvaltaisimmista klassisista Kabbalan teksteistä.

Zoharin julkaisuun asti Bahir oli laajimmin lainattu Kabbalan opetusten ensisijainen lähde. Bahiria lainataan jokaisessa merkittävässä Kabbalaa käsittelevässä kirjassa, joista varhaisin on Raavadin kommentaari Sefer Yetzirahiin, ja Rabbi Moshe ben Nachman (Ramban) lainaa sitä lukuisia kertoja kommentaarissaan Tooraan. Sitä lainataan myös monta kertaa Zoharissa. Se julkaistiin ensimmäisen kerran noin vuonna 1176 Provencen kabbalistien koulukunnan toimesta; ensimmäinen painettu painos ilmestyi Amsterdamissa vuonna 1651. Nimi Bahir on johdettu tekstin ensimmäisestä lainatusta jakeesta (Job 37:21), \"Ja nyt he eivät näe valoa, se on loistava (Bahir) taivaalla.\" Sitä kutsutaan myös \"Rabbi Nehuniah ben HaKanan Midrashiksi\", erityisesti Rambanin toimesta. Syynä saattaa olla, että Rabbi Nehuniahin nimi on kirjan alussa, mutta useimmat kabbalistit todella omistavat Bahirin hänelle ja hänen koulukunnalleen. Jotkut pitävät sitä vanhimpana koskaan kirjoitettuna kabbalistisena tekstinä.

Vaikka Bahir on melko pieni kirja, noin 12 000 sanaa kaiken kaikkiaan, sitä arvostettiin suuresti niiden keskuudessa, jotka tutkivat sen mysteerejä. Rabbi Judah Chayit, merkittävä 1400-luvun kabbalisti, kirjoittaa: \"Tee tästä kirjasta kruunu päällesi.\" Suuri osa tekstistä on erittäin vaikea ymmärtää, ja Rabbi Moshe Cordevero (1522-1570), Safedin kabbalakoulun johtaja, sanoo: \"Tämän tekstin sanat ovat kirkkaita (Bahir) ja kimaltelevia, mutta niiden loisto voi sokaista silmän.\" Yksi tärkeimmistä Bahirissa paljastetuista käsitteistä on Kymmenen Sefirotin käsite, ja näiden keskustelujen huolellinen analyysi tuottaa paljon siitä, mitä myöhemmissä kabbalistisissa teoksissa löytyy, samoin kuin niiden suhde antropomorfismiin ja käskyjen syyhyn. Mukana on myös keskustelu reinkarnaatiosta eli Gilgulista, heprealaisten aakkosten kirjainten tulkinnasta, Kolmestakymmenestäkahdesta Viisauden Polusta ja Tzimtzumin käsitteestä.