Arvostelu Katolskt Magasin -lehdessä nro 7/2020, kirjoittanut Birgit Ahlberg-Hyse: \"Korkeimman arvoista runoutta ilmenee Agnete Kinmanin kirjassa Det som vi aldrig anat, jonka alaotsikko on Om försoning med livet och döden, ja jossa hän pukee elämän ratkaisevat vaiheet sonetin asuun. Viime vuonna Agnete Kinman julkaisi teoksen Tankar om Guds närvaro - och vår, josta oli arvostelu Km-lehdessä nro 9/2019. Hän valotti ihmisen kaipuuta Jumalaan ja todisti Jumalan vastauksesta myötätunnossa ja huolenpidossa. Hänen lähtökohtanaan olivat kokemukset lääkärinä, Ruotsin kirkon pappina ja sielunhoitajana S:t Lukaksessa. Nyt sama tausta saa uuden muodon, kun hän jättää proosan lyriikan tieltä. Eikä hän tee sitä helposti käyttämällä sonettia, tätä tiukasti hallittua runomuotoa... Agnete Kinman menee jopa vielä pidemmälle kurinalaisuudessa ottamalla neljäntoista sonetin ensimmäiset rivit, sitomalla ne yhteen viidenneksitoista ja luomalla niin kutsutun sonettiseppeleen. Jääkö mitään sisällöllistä substanssia jäljelle, kun muodolle asetetaan näin korkeita vaatimuksia? Kyllä – ja se on ihmeellistä. Eleganssilla Kinman kertoo tapaamistaan ihmisistä, rakkaudesta, petoksesta, luottamuksesta, epäilystä, elämänvoimasta, kuolemasta ja – viimeisessä liikuttavassa sonetissa – sovinnosta elämän ja kuoleman kanssa. Kirjassa on neljä sonettiseppelettä, joilla kullakin on oma erityinen sisältönsä, ja vaikka rivejä käytetään uudelleen, jokaisen seppeleen ydin säilyy. Lämmin eläytyminen on läsnä, vaikka sanat on huolellisesti muotoiltu välttämättömässä tyylittelyssä. Ne muodostavat kudoksen, hienon kuin hienoin damasti, jossa loimi ja kude voivat olla samaa väriä, mutta jossa silti oma kuvio erottuu selvästi. Sonettiseppeleillään Agnete Kinman osoittaa, että lääketieteellisen ja pastoraalisen kapasiteettinsa lisäksi hän on runoilija, jolla on erityinen lahjakkuus.\" Lars Ringbergin arvostelu: \"Se on kiehtovaa luettavaa, ei vain sovinnon lämpimän teeman vuoksi, vaan siksi, että runous on kirjoitettu sonettiseppeleinä. Jokaisen säkeen ensimmäinen rivi, joka on kirjoitettu sonettina, toistuu viimeisessä säkeessä, jossa rivit yhdessä muodostavat eräänlaisen koko sonettiseppeleen ytimen. Minulle tämä tarkoitti sitä, että se, mitä runo halusi kertoa, ilmestyi hitaasti, pala palalta, kuin vanhanaikainen valokuva kehityskylvyssä, jossa lopulta jokainen yksityiskohta tulee näkyviin aivan viimeisessä sonetissa. Luin sitten myös yhden neljästä sonettiseppeleestä ääneen vaimolleni ja pojalleni. He kuuntelivat hartaasti. Sanat sopivat niin kauniisti suuhun ja teema on sekä koskettava että rakentava.\" Ote Inger Giertzin, papin, kirjeestä: \"Vanhempien turvallisesta sylistä\", joka on pyhyyden läsnäoloa, mutta myös aavistusta suuremmasta pyhyydestä, tuntemattomasta, joka kuitenkin on olemassa, joka kantaa nyt ja joka on olemassa myös silloin, kun tiimalasin hiekka saavuttaa pohjan. --- Puhut hellästi ja syvästi siitä, miten vapautuminen ja kasvu voivat tulla, kun joku avautuu kuuntelemaan tarkkaavaisesti ja ennakkoluulottomasti sitä, joka varovasti, askel askeleelta, jakaa elämänsä taakkaa. Aiemmin aavistamaton vapaus astuu hänen elämäänsä ja syvempi yhteys syntyy kahden jakaneen välille. --- Mikä hienostunut kuvaus ihmisestä, joka seisoo kuoleman portilla! Tässä on tosi toteamus, ettemme tiedä mitään – tietämisen tavanomaisten määritelmien mukaan – siitä, mitä oven takana on. Emme myöskään elämämme tarkoituksesta. Ja silti tällä kuolevalla naisella on tieto. Tieto, joka kantaa. Hän voi summata elämänsä kiitollisuudessa. Hän voi jättää omansa, vaikka se sattuukin, sillä hän aavistaa sillan Valoon. Hän voi nähdä, kuinka pimeästä ja vaikeasta on kuitenkin tullut iloa ja kasvua. Tulen kantamaan mukanani hienoa kuvaasi \"yön elämänpisaroista elämän kastelehdellä\". Niin totta ja niin kaunista! Yön pimeys ja kylmyys ovat edellytys elämää antavalle vedelle! Kiitos siitä kuvasta! --- Kiitos, Agnete, hienosta kirjasta!\" Henrik Ranbyn, yliopistonlehtorin ja sonettikokoelman Museum kirjoittajan, henkilökohtainen kommentti: \"[Kirjasta] löysin hienon tasapainon sisällön ja muodon välillä ja jotain näennäisesti itsestään selvää, jonka takana on varmasti paljon työtä. Kiitos siis hienosta, mielenkiintoisesta ja inspiroivasta lukukokemuksesta. Palaan Det som vi aldrig anat -teokseen useammin ja pohdin sovinnon ajatusta enemmän.\"