Isoisä ja Noah istuvat penkillä aukiolla, joka pienenee päivä päivältä. Odottaessaan yhdessä penkillä he kertovat vitsejä ja keskustelevat yhteisestä rakkaudestaan matematiikkaan. Isoisä muistelee, millaista oli rakastua vaimoonsa ja millaista oli menettää hänet.

Vaimo on hänelle yhtä todellinen nyt kuin ensimmäisenä päivänä, kun hän tapasi hänet, mutta hän pelkää päivää, jolloin hän ei enää muista vaimoaan. Joskus isoisä istuu penkillä Tedin, Noahin isän, vieressä – Tedin, joka ei ole koskaan pitänyt matematiikasta, pitää kirjoittamisesta ja kitaran soitosta ja on odottanut koko elämänsä, että isällä olisi aikaa hänelle, että hän hyväksyisi hänet. Mutta rakkaudessaan Noahiin he ovat löytäneet yhteisen siteen.

Isoisä, Ted ja Noah tapaavat kaikki täällä, tässä erikoisessa tilassa, joka hämärtyy ja hämmentyy koko ajan. Ja täällä he oppivat sanomaan hyvästit, hyasinttien tuoksun ilmassa, ei mitään pelättävää.