Matilda makasi hereillä ja kuunteli myrskyä, joka ulvoi vanhan puutalon nurkissa. Kuulosti siltä kuin jokainen lauta valitti tuskasta, kun tuuli ravisteli taloa. Hän pelkäsi. Ei siksi, että oli pimeää, ei siksi, että tuuli, ei siksi, että hän oli yksin. Isoäiti makasi huoneessa käytävän päässä, hän pääsisi sinne nopeasti, jos pelko ottaisi hänestä tiukan otteen. Hän vihasi sähkökatkoksia ja pimeyttä. Tyypillistä, että hänen matkapuhelimensa oli tyhjä, silloin hän ei voinut edes käyttää sitä valaisemaan huonetta. Hän tiesi, että isoäidillä oli aina taskulamppu valmiina sängyn vieressä. Hän oli tottunut sähkökatkoksiin, koska hän oli asunut täällä melkein koko elämänsä. Matilda oli vakuuttunut siitä, ettei talossa ollut edes sähköä, kun isoäiti oli lapsi. Joskus isoäiti tapasi tuhahtaa ja sanoa \"uudenaikaisuuksia\", kun jokin sähköinen asia ei toiminut. Matildan pelko ei johtunut mistään, mitä hän olisi voinut koskettaa, nähdä tai kuulla. Se oli tunne, joka hänellä oli. Jotain kauheaa oli tapahtumassa, tai oli jo tapahtunut, ja jollain tavalla se oli hänen vikansa. Hän ei millään keksinyt, mitä hän oli tehnyt tunteakseen näin. Hän mietti viime päiviä. Hän ja Markus olivat käyneet uimassa, maanneet laiturilla ja puhuneet kaikesta. No, melkein kaikesta. Sillä he eivät todellakaan olleet puhuneet kaupungista toisella puolella, eivätkä he olleet puhuneet kompassista. Paitsi silloin, kun Markus oli kertonut piilottaneensa sen eikä enää koskaan halunnut nähdä sitä. Matilda ymmärsi häntä. Hän ei halunnut kokea sitä pelottavaa, mitä hän oli kokenut viimeksi, kun he olivat vierailleet Gledin kaupungissa Hamingjan maassa. Maassa toisella puolella kimaltelevaa kuplaa, jonne kompassi oli vienyt heidät ensimmäisen kerran, kun hän ja Markus olivat tavanneet. Jotkut asiat olivat olleet hauskoja, mutta monet niistä olivat olleet pelottavia ja todella iljettäviä. Sitä hän ei ollut koskaan kertonut Markukselle. Hän luuli, että Matilda oli aina kova ja rohkea. Sisimmässään hän oli aina kantanut pelon kipinää. Juuri nyt se oli kasvanut liekiksi, joka uhkasi tuhota hänet. Ikkunasta kuului ropinaa. Matilda hyppäsi sängystä huutaen. Hän seisoi liikkumattomana vihreässä pyjamassaan, jossa oli viidakkokuvio. Vielä kerran ikkunaan iskeytyi jotain. Ääni kuului ulkoa myrskystä. Matilda hiipi varovasti ikkunan luo ja kurkisti ulos valkoisten pitsiverhojen läpi. Joku seisoi siellä ulkona ja tuijotti häntä. Sydän hakkasi niin, että hän luuli sen hyppäävän ulos kehosta ja laskeutuvan verisenä tömähdyksenä kudotulle räsymatolle. Hän puri huultaan ja peitti suunsa käsillään, jotta ei huutaisi ääneen, kun seuraava annos soraa osui ikkunaan. Lopeta! Lopeta! Lopeta! ajatteli Matilda, mutta hän ei sanonut sanaakaan, puristi vain silmänsä kiinni ja yritti tukahduttaa pimeyden, myrskyn ja sen kauhean aaveen, joka seisoi siellä ulkona ja yritti päästä hänen luokseen. Tiesin, että jotain kauheaa tapahtuisi, tiesin sen! Matilda vajosi lattialle ja tunsi veren maun suussaan.

MUUTA:
Mediatyyppi: Kirja
Sidosasu: Kovakantinen
Kirjailija: Kim M. Kimselius
Kustantaja: Roslagstext
Kieli: Ruotsi
Sivumäärä: 223 sivua
Mitat (lxkxs): 145x212x20 mm
Paino: 410 grammaa
Kuvitettu: Ei
Sarja: Markus ja Matilda 2
Ikäryhmä: 9-12 vuotta

Viivakoodi: 9789186485597
SKU: 736104