Joskus mietin, onko elämäni aikana kirjoittamallani – ja olen kirjoittanut paljon – ollut mitään vaikutusta ihmiskollektiiveihin. Mielestäni se on mikroskooppista, kuten kirjallisuudessa yleensä on, vaikka olenkin saavuttanut maagisen määrän neljääkymmentäneljää kieltä, joille minut on käännetty. En tunne erityistä kunnioitusta omaa työtäni kohtaan, vaan pikemminkin yllätystä siitä, että kirjani ovat matkustaneet niin kauas: Kiinaan, Japaniin, Taiwaniin. Mielestäni myös hyvä puolet kaikesta kirjoittamastani ansaitsee tulla unohdetuksi. Mikä voi säilyä? Minua ylistetään Solariksesta, mutta en usko, että se romaani oli kovin suuri; pidän enemmän Kyberiadasta tai Kylpyammeesta löydetyistä muistelmista. On edelleen muutamia teoksiani, joita en häpeä tarttua käsiini. Sinulla täytyy olla tietty vaatimattomuuden tunne; se on järkevin oppitunti, jonka voit oppia yli kuusikymmentä vuotta kestäneeltä kirjoittajanuralta.
Hoffmannin tarinat
[Tygodnik Powszechnyn kolumni, joka on kirjoitettu muutama kuukausi ennen St. L.:n kuolemaa]