Runoja maaksi muuttumisesta ja elollisten hellyydestä. Ihminen painautuu vasten kasvien ja kalojen hiljaisuutta. Surua ei tarvitse paeta, vaan siihen on nojattava. Kristiina Wallinin runot ovat haipuvia teräväpiirtokuvia sumusta, lehtivihreästä, kielestä ja ajasta. Tiedäthän: hirvieläimen hengitys on suon hengitystä on minun hengitystäni. Makaan keinuvalla sammalpatjalla ja kasvan tupasvillaa, vainajien valkeaa hiushahtuvaa, avaruudellista aikaa. Kasvan vuosien takaa vuosia, hyönteisten hiljaisuutta kuten lumen hiljaisuutta, kerrostuvia kinoksia. Kun talvi jäädyttää ihon kiinni maisemaan, lohtu on enemmän totta kuin kipu. Kristiina Wallinin runous loitsii esiin näkyjä luonnon keskeltä paikasta, jossa ihminen sulautuu osaksi elonkirjoa. Kristiina Wallin on runoilija ja kirjailija. Hänen runokokoelmansa ovat olleet Runeberg-, Tanssiva Karhu- ja Einari Vuorela -palkintoehdokkaana. Wallin on saanut kahdesti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Ilmaan uurtuva on hänen seitsemäs kokoelmansa.