Uusi maagikko on ottanut vallan Hamingjan maassa, maagisessa maailmassa kuplan toisella puolella. Markus ja Matilda eivät onnistuneet palaamaan omaan maailmaansa aiempien sankaritekojensa jälkeen. Noita on lumonnut heidät, ja he ovat nyt rotta ja koira. Eläinkehonsa huolimatta he taistelevat pahuutta vastaan. Joku, jonka he luulevat olevan ystävä, osoittautuu viholliseksi, joku joka vaikeuttaa heidän paluutaan ihmisiksi. Ovatko he ikuisesti jumissa Kaupungissa toisella puolella, vai onko pyramidi heidän pelastuksensa?



Aiemmista sarjan kirjoista:

\"Fantasiisarja, Kaupunki toisella puolella, muodostaa ihanan kontrastin historialliseen Theo- ja Ramona-sarjaan. Kimin mielikuvitus on elävä, eikä koskaan tiedä, miten tarina kehittyy tai mitä seikkailuja seuraavalla sivulla odottaa.\" Ingela Svensson

\"Täydellinen fantasiasta pitäville kirjanielijöille\", Alex 11 vuotta

\"Todellinen sivunkääntäjä kirjanielijöille\", Junsui

\"Jännittävä seikkailutarina ystävyydestä\", kirjailija Sandra Petojevic

OTE KIRJASTA

Markus kaipasi ihmiskehoaan. Hän ei olisi välittänyt olla koira sen jälkeen, kun noita Teckla oli muuttanut hänet sellaiseksi, niin kauan kuin hänellä oli tehtävä suoritettavana täällä Hamingjassa. Mutta nyt, kun hän halusi kotiin eikä enää voinut, hän ei halunnut olla koira ollenkaan. Oliko hänen tarkoitus viettää loppuelämänsä berninpaimenkoirana? Hän tiesi, että koirat eivät eläneet yhtä kauan kuin ihmiset. Tarkoittiko se, että hän kuolisi aikaisemmin kuin jos hänellä olisi ollut tavallinen poikakehonsa? Markus katsoi Matildaa. Hän makasi käpertyneenä hänen etutassujensa väliin. Niin pieni rottakehossaan, niin hauras ja heikko. Myös hänet oli lumonnut noita. Miksi, sitä eivät tienneet sen enempää hän kuin Matildakaan. Kuinka kauan rotat elivät? Luultavasti vielä lyhyemmän aikaa kuin koirat. Valitus purkautui Markuksesta ennen kuin hän ehti estää sitä. Hän ei halunnut menettää Matildaa, ainoaa turvaansa täällä Hamingjassa. Toki heillä oli ystäviä Gledissä ja kuninkaallisessa perheessä, mutta se ei ollut sama asia. Hän halusi kotiin. Hän kaipasi äitiään. Hän halusi kertoa tälle kaiken, mitä oli tapahtunut. Hän mietti, miten Matildan isoäiti Grimma voi. Istuiko hän edelleen luolassa odottamassa heitä?

Mitä hän tekisi, kun hän huomaisi, etteivät he palanneet? Oliko hän ehtinyt poistua luolasta ennen kuin kompassi lensi kuplan läpi heidän maailmaansa? Makasiko kompassi luolassa, yksin ja hylättynä, ilman mahdollisuutta, että kukaan löytäisi sen ja tulisi pelastamaan Matildan ja hänet? Markus onnistui tukahduttamaan valituksen, joka painoi alhaalta. Hän halusi ulvoa perheensä kaipuusta. Hän kaipasi myös isäänsä, vaikka tämä oli asunut uuden perheensä kanssa jo useita vuosia. Kaipaisiko isä häntä? Juuri kun suru oli ottamassa yliotteen, Markus tunsi silityksen mustalla koirankuonolla ja katsoi alas. Matilda oli herännyt. Hän seisoi siinä reippaana, pieni rotta, pukeutuneena vihreään leveälieriseen hattuun, khakinvärisiin shortseihin ja vaaleanvihreään puuvillapaitaan. Pieni vihreä reppu rotan selässä näytti koomiselta, kuin paise. Markus ei voinut olla hymyilemättä. Hän oli oppinut hymyilemään kauniisti koirana, ei suuresti ja näyttäen hampaita, sillä silloin kaikki pelkäsivät häntä. Yritänkö purra vaatteesi pois? sanoi Markus matalalla koiraäänellään. Oletko hullu? piipitti Matilda. Tarvitsemme vaatteet, kun muutumme takaisin ihmisiksi. Vaatteesi ovat repussani. Kaikki on kutistunut, myös ne. Entä jos yhtäkkiä muuttuisimme ihmisiksi väkijoukossa, mitä tekisimme silloin? Juoksisin piiloon, olipa sinulla vaatteita repussa tai ei. Olisin silti yhtä alasti, sanoi Markus. Niin, tietenkin. Mutta olisin nopeasti ottanut vaatteesi esiin ja antanut ne sinulle. Ja en usko, että sinä 13 onnistuisit riisumaan minua repimättä vaatteita. Isot, terävät hampaasi eivät sovi vaatteiden riisumiseen rotan kokoisina, piipitti Matilda. Markus saattoi olla samaa mieltä. Hän hymyili samalla kun pidätteli kyyneleitä.