Maurice Blanchot'n kirjoitusten filosofinen merkitys on harvoin ollut epäilyksenalaista. Hänen ajattelunsa luonteen ja vaikutusten määrittäminen on osoittautunut paljon vaikeammaksi, erityisesti viitaten G. W. F. Hegeliin. Tutkimus paljastaa, että Blanchot'n ajattelu on jatkuvasti suuntautunut Hegelin ajattelun ehtojen kyseenalaistamiseen, mutta pysyy silti sen teemojen sisällä, mikä osoittaa, kuinka perusteellisesti hän tutki Hegelin teoksia, mutta myös kuinka radikaaliksi hänen kritiikkinsä niitä kohtaan muodostui. Samalla se mahdollistaa ratkaisevan keskustelun Blanchot'n ja Jacques Derridan Hegeliin antamien vastausten eroista, ja implisiittisenä ehdotuksena on, että joissakin suhteissa Blanchot'n Hegelin kritiikki on kauaskantoisempaa kuin Derridan kehittämä.

William S. Allen osoittaa ne Hegelin ajattelun näkökohdat, jotka läpäisevät Blanchot'n kirjoitukset, ja kehittää puolestaan yksityiskohtaisen kolmisuuntaisen analyysin Derridasta, Hegelistä ja Blanchot'sta. Keskeinen kysymys, jonka ympärille tämä analyysi kehittyy, on ajattelun ja kielen välinen suhde äärettömän ja sen luettavuuden kysymyksessä. Luettavuuden puute esittelee uuden ja olennaisesti filosofisen selonteon Blanchot'n merkityksestä ja osoittaa myös, kuinka hänen kirjoituksensa loivat pohjan Derridan teoksille kehittäen samalla oman ainutlaatuisen haastavan vastauksensa Hegelin jälkeisen ajattelun ongelmiin.